Valtaisa historian perintö, matkustaa Espanjassa on kuin matkustaisi aikakoneessa. Espanja on saanut vaikutteita monen sadan vuoden ajan länsi- ja itämaisesta kulttuurista ja maassa on erittäin vaihtelevat maisemat, elämän tyylit ja tavat.
Espanjan kulttuuri on veistetty perinteistä. Härkätaistelu on yksi vanhimmista perinteistä, jota osa espanjalaisista arvostavat kulttuurisena toimintana, joissakin – lähinnä pohjoisosissa – härkätaistelu on nykyään kielletty.
Espanja on myös tunnettu taiteistaan ja kuuluisista taiteilijosta kuten esimerkiksi Velásquez ja Goya samoin kuin arkkitehtuuristaan esim. Barcelonassa ja tietenkin flamencosta.
Espanjasta löytyy charmikkaita, maalauksellisia kyliä ja kaupunkeja, vanhoja linnoja, luostareita, raunioita ja myös palatseja. Mutta ei ainoastaan taide ja muinaisjäännökset menneistä ajoista tee Espanjasta viehättävää. Espanja on erilaisten toimien Eldorado (toivemaa).
Espanjassa voi kokea luonnon vaeltamalla tuntureilla. Sanotaan, että tunturinvaellus on kuin aromaterapia, uskomattomat tuoksut saavat sinut valtaasi ja samalla sinua ympäröivät huikeat maisemat. Vastaavan elämyksen voi kokea kävelemällä halki kukkivien appelsiini- ja sitruunaviljelmien.
Hienointa on Espanjan sydämellinen, persoonallinen ja iloinen kansa. Espanja on epäilemättä maa, jossa tiedetään miten nauttia elämästä. Elälämänasenne on, että pitää itse elää ja antaa toisten elää tavallaan ja kuitenkin pitää huolta toisistaan ja varsinkin omasta perheestään, joka on espanjalaisille kaikki kaikessa.
Myös uskonto on tärkeä osa espanjalaisten arkea. Ja varsinkin Pääsiäisen (Semana Santa) lukuisat
Ristin-tie kulkueet ovat valtava elämys. Joka kylällä on oma Suojeluspyhimys, jonka päivää vietetään usein varsin meluisasti. Espanjalaiset osaavat todella ottaa ilon irti.
Yksi kuuluisimmasta juhlista on Valencian ”Fallas”, jossa on esillä toinen toistaan hienompia rakennelmia, jotka sitten juhlan lopuksi poltetaan.
Ystävällisyys ja ilo ovat ne, jotka turistit muistavat ikuisesti Espanjan vierailun jälkeen.